Piknikillä

Viime viikolla olimme yksi päivä Taran kanssa piknikillä nauttimassa auringosta ja ruoasta. Tässä kuvien muodossa meidän hieno seikkailumme:

 LINDA

Sunny f*****g Beach

Heipparallaa! Täällä kirjoittelee Venla ja kuten otsikosta voi päätellä, palasin juuri Bulgarian Sunny Beachiltä. Siellä meitä oli neljä tyttöä, Kaarinan lukiosta myös mutta ei paskapaneelin jäseniä, eli matkassa mukana minun lisäkseni oli Emilia, Ilona ja Selena.
Voisi sanoa, että oli aika rankka reissu, mutta täysin sen arvoinen. En nyt lähde erittelemään päivien kulkua sillä sitten tulisi aivan liian pitkä teksti ja tietyt muistikuvat kadoksissa.
Elikkäs kerron tarinan parhaani mukaan kuvien avustuksella, sillä niitä löytyy enemmän kuin tarpeeksi.

Tässä muutama kuva hotellistamme Palazzosta, se oli hieman kauempana keskustasta mutta mukavan hiljainen ja siisti

Olohuone missä vuodesohva ja nurkan takana pieni keittiö

Kylpyhuone

Ja makuuhuone josta pääsi myös parvekkeelle, mutta siitä ei kuvaa löydy

Yksi ilta olimme Den Glade Viking- klubin Full moon partyissa joissa sai uv- maaleja ja paikkana oli kaunis rantabaari.

Ranta päivällä

Täysin valkoinen rantabaari

Ranta illalla

UV- maaleja hieman näkyy

 Tapahtumasta sai ilmaisen ämpärin joka oli luultavasti vain mehua :D

Ruoka Sunny Beachilla oli kyllä suuri pettymys, parhainta ruokaa sai varmaankin katukojuista. 

Emilian annos oli ainut maukas ruuistamme tuossa ravintolassa

Fish Bowl- drinkkiä myytiin erittäin monessa paikassa ja se siis on n.5 litraa ja halvin joka löydettiin oli 30 levaa eli n. 15 euroa :D

Ilona, Minä, Selena ja Emilia

Siinä se on koko komeudessaan

Happy Hour oli melkein jokaisessa paikassa osta1 saat2 (meidän hotellilla oli se oli joka päivä koko päivän)

kaikki yhteensä n.25 euroa, shotit tuli kaupan päälle mutta taas aika vetisen makuisina

Lempi paikkamme taisi olla ravintola nimeltä Central sillä siellä soitti joka ilta erittäin hyvä live- bändi 

Koko keskusta oli myös täynnä erilaisia tivoli laitteitta ja  härpäkkeitä

Joskus olo ei aamuisin ollut mitä hehkein

Mutta onneksi altaalla lilluminen helpotti aina

Kaiken kakkiaan oli onnistunut reissu jos laskee pois Emilian puhelimen katoamisen/varastamisen. Mielellään lähden uudestaan ensi kesänä vaikka töihin jos vain pääsen.

Cheers, Venla

0 - 1 "Mixu ulos"

Heissan!

Täällä kirjoittelee Vanessa. Oltiin eilen mun poikaystävän Arthurin kanssa Helsingissä katsomassa EM-jalkapalloa Suomi vastaan Unkari. Ja niin kuin suurin osa varmaan on jossain sosiaalisessa mediassa asiaan törmännyt, Suomi hävisi Unkarille 0 - 1. Tässä postauksessa kerron vähän meiän reissusta Helsinkiin ja tunnelmia matsista.

Matkamme Turku Caribia -> Helsinki Kamppi alkoi klo 9.00 ja matka taittui mukavasti Onnibussilla. Bussissa sitten istuskeltiin 2h vähän katsellen netflixiä ja välillä yrittäen nukkua. Onneks aika meni nopeasti ja päästiin turvallisesti Helsinkiin. Olin ihan hämmentynyt miten vähän oli porukkaa liikenteessä aamu yhdeltätoista, ottaen huomioon kuinka paljon porukkaa oikeesti asuu siellä.
Mentiin bussista ulos päästyämme ostoskeskus Forumiin ja kierreltiin vaatekauppoja parisen tuntia kunnes tuli nälkä. Päätettiin mennä syömään jotain lounasta johonkin, missä ei oltais ennen oltu. Joten päädyttiin intialaiseen WokUp ravintolaan, jossa oli lounastarjouksena wokkiannos ja juotava 10€. Wokkiin sai itse valita millaiset raaka-aineet siihen tulee muutamasta vaihtoehdosta. Otin nuudelia ja broileria ja sit päätin kokeilla puikoilla syömistä... Onnistuin siinä odotettua paremmin ja jopa sain sitä ruokaa suuhun saakka. Vähän se vaati harjoittelua mut sitten se luonnistus aika hyvin.

Foood

 Ruoka oli hyvää ja sitä oli enemmän kuin riittävästi. Siinä sitten vatsat täynnä jatkettiin shoppailua. Shoppailu on kivaa, joo, mutta kun ne kaupat oli niin järkyttävän isoja niin jopa mä en jaksanu sitä enää kauaa. Molemmat löydettiin kuitenkin kivoja juttuja ja molemmat oli tyytyväisiä :).

Päätettiin sitten mennä ulos haukkaamaan happea ja silloin oli ihmismäärä kaduilla lisääntynyt huimasti. Kello oli noin puol kolme kun päätettiin sitten mennä johonkin jätskille. Aurinko porotti kuumana taivaalta ja pelkäsin et mä palan koska enhän tietenkään ollut tajunnut ottaa mitään aurinkorasvaa (en kuitenkaan palanu kuin ihan vähän käsistä). Käveltiin Esplanadinpuistoon ja siellä vast olikin porukkaa!

Esplanadinpuisto edessä ja paljon ihmisiä

Löydettiin jätskikioski ja jonoteltiin "muutaman" muun kanssa jäätelöä. Kun vihdoin oli meiän vuoro, ostettiin isot jäätelöpallot ja mentiin nurmikolle istuskelemaan. Lokit lenteli koko ajan siinä ihmisten läheisyydessä ja jopa jätskimyyjä varoitti niistä. Lokitkin tykkäävät kuulemma jäätelöstä. Siinä sitten istuskeltiin ja syötiin jäätelöä joka suli nopeasti siinä helteessä.
Kun mä istuin siinä, Arthurin vieressä, jäätelö kädessä ja auringon lämpö iholla, mä totesin ääneen "on se elämä ihan kivaa". Ja niinhän se onkin, varsinkin ne pienet hetket jolloin osaa ja saa nauttia.

Melkein sulanutta jäätelöä

Kun oltiin syöty jäätelöt alettiin kävellä Kampille päin. Matkalla sinne nähtiin muutamia katutaiteilijoita, mutta yks niistä jäi erityisesti mieleen. Miimikoksi pukeutunut mieshenkilö soitti ihme viritelmällään musiikin tahtiin omaa musiikkia. Laitan tähän videon koska en osaa selittää sen tarkemmin.

Sitten istuttiin Narinkkatorille odottelemaan että suomalaiset jalkapallofanit lähtee marssimaan Olympia-stadionille päin. Päätettiin mennä niiden perässä, jotta varmasti päästään perille kun ei oltu ihan varmoja missä se on. Oli aika hurjaa menoa fanien joukossa, paukkupommeja ja savusoihtuja etc. Olihan se vähän jännää mutta siinä oli oma fiiliksensä. Suomalaiset lauleskelivat omia "laulujaan" mm. siitä miten Suomen jalkapallojoukkueen valmentaja Mixu Paatelaisen pitäisi painua sinne minne aurinko ei paista ja kaikkea muuta kaunista.

Ratsut valmiina marssiin

Valmiina lähtöön

Tässä me

Päästiin Olympia-stadionille noin tunti ennen matsin alkua. Löydettiin meiän paikat ja siinä sitten odoteltiin. Paikat meillä oli ihan Unkarin fanijoukon vieressä, ei siis parhaat mahdolliset sen kannalta, mutta paikkana ne olivat hyvät. Sieltä näki kentälle ja pallonkin erotti hyvin.
Pelaajat tuli lämmittelemään kentälle noin puol tuntia ennen pelin alkua, siinä vaiheessa huomattiin miten kovia faneja ne unkarilaiset oli. Meil pyöri ne unkarilaisten fanihuudot enemmän päässä kuin suomalaisten... No mutta, mitäs pienistä. Peli lähti käyntiin vähän nihkeesti ja maalitilanteita oli vähän. Mutta minä, joka en ole koskaan katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua, olin innoissani! Arthur hämmästys miten mä olin ihan fiiliksissä kun suomalaiset pääsi hyökkäämään ja miten pettynyt mä olin kun unkarilainen maalivahti sai kopin eikä pallo mennytkään maaliin.
Tunnelma oli hyvä ja meillä oli kivaa!

Olympia-stadion

Lämmittelyä

Unkarin pelaajat fanien luona kun ne teki maalin

Lopputulos

Pelin jälkeen alkoi kotimatka kohti Turkua. Mentiin Kamppiin valmiiksi kun sieltä ne bussit lähti, ja käytiin sitten syömässä Hesburgerissa "jotain pientä". Bussimatka ei kyllä ollut niin mieluinen kuin menomatka... Kaikki alkoi kun me oltiin ensiksi menty ajoissa odottamaan, jotta päästäisiin etupenkeille ylös. Sitten siinä on nuori pariskunta, jolla luultavasti oli samanlainen ajatus kun he päättivät kiilata meidän eteen lippujen tarkastuksessa.... 

Eikä siinä sit vielä kaikki. Mentiin sitten melkein taakse istumaan, ja meidän takana istui muutama muu. Kaikki oli hyvin kunnes huomasin miten joku oli joko unohtanut käydä suihkussa tai käyttää deodoranttia. Kiva siellä sitten istua kaksi tuntia ja koittaa olla pyörtymättä. Nojaa, onneks kaikki meni kuitenkin suht koht kivuttomasti ja päästiin takaisin Turkuun. 

Matka oli kokonaisuudessaan tosi kiva muutamaa epäkohtaa lukuunottamatta ja seura tietenkin oli kaikkein parasta! 

- Vanessa

Yksi matkustaa pois

42 päivää, 6 viikkoa eli reilu kuukausi jäljellä ennen välivuotta maapallon toisella puolella.
APUA!
Ehkä mun tän astisen elämän isoin ja jännittävin asia edessä, jonka koen yksin! Tiedän myös sen, että tätä reissua aivan varmasti tulen muistelemaan keinutuolissa.

Tässä siis kirjottelee Kata. Vähän makustelen miltä paneeliin kirjotteleminen tuntuu, vaikka en seuraavan vuoden aikana varmaan kauheasti ehdikään kirjottelemaan.

Määränpääni on siis Australia! Paikka, josta olen aivan pienestä pitäen haaveillut ja yksi isoimmista unelmistani on aina ollut päästä sinne. Noh unelmasta on nyt tullut suunnitelma ja suunnitelma on aivan pian toteutumassa.



Lähtöpäiväni on 23.7 ja paikka, jossa ainakin 6 ensimmäistä kuukautta asun on Newcastle. Pääsin Au pairiksi aivan tajuttoman ihanaan perheeseen, jossa olen "nanny" kolmelle suloiselle pojalle. Heidät löysin aupairworld -sivustolta, aivan tajuttoman pitkän etsimisen jälkeen. Tajutonta. Tein profiilini siis jo 2014 marraskuun ja joulukuun vaihteessa. Olin moneen otteeseen heittämässä hanskoja naulaan, kun niin moneen kertaan mahdollinen perhe lopetti keskustelun tai löysi au pairin ennen minua, tai kun perheiden kanssa sopi skype-keskustelun eivätkä he koskaan ilmaantuneetkaan paikalle.

Tahtomattaan siinä alkoi haaveet karista ja "mitä teen väärin?" -ajatukset juurtuivat päähän. Luulin lukemani ja kuulemani perusteella perheen löytämisen olevan suhteellisen helppoa - itse vielä kun olen monen muun au pair kandidaatin tapaan lapsirakas ja avoin, helposti lähestyttävä persoona, (ainakin omasta mielestäni (panelistit komppaatteko?)). Eli kaikille, jotka ajattelevat lähtevänsä au pairiksi: varautukaa siihen, että oikean perheen löytämiseen saattaa mennä viikko tai puoli vuotta. Itselleni se oli melkoinen shokki, mutta täytyy kyllä sanoa, että odotus ja panostus palkittiin!

Lähde: http://www.rantapallo.fi/aktiivilomat/australian-itarannikon-parhaat-palat/

Olen viisumin ja lentoliput jo hankkinut, työlistassani on jäljellä suurimpina asioina vakuutusten, kansainvälisen ajokortin sekä matkalaukun ja rinkan hankinta, tuliaisia unohtamatta! (Pakkaamista odotan ehdottomasti vähiten - sitten joskus kun se on ajankohtaista - sillä en osaa pakata sopivan märää, viikonloppureissulla saattaa mukaan lähteä kolme täyttä kassillista tavaraa, joista vain murto-osaa oikeasti käytän, joten entä sitten vuoden reissulle?!).

Silloin, kun host-perheeni kertoi, että he haluavat minut au pairikseen tunteet tulivat pintaan ja itkin monta tuntia onnesta ja surusta ja shokista ja pelosta. Kaikesta. Tajusin, että nyt olen oikeasti lähdössä ja että kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen.

Kaikki varmaan tietää, miltä tuntuu, kun jännittää jotakin asiaa ihan tosissaan: itselläni on sellainen tunne päivittäin jo nyt, vaikka lähtöönkin on vielä aikaa.

Lisää diipadaapaa au pairjutuista kirjottelen jossakin välissä, kunhan vain kiireiltäni kerkeän! 

- Kata 

Se oli siinä!

Tara:

Greetings panelistit!

Kuten me kaikki tiedetään, monet saivat valkolakkinsa 31. päivä kesäkuuta, ja niin saivat myös meidän paneelin Linda, Saara, Venla, Katariina ja Vanessa. Kolmen vuoden koeviikot ja esseet palkittu, vihdoinkin! Niklas, minä ja Vili saadaan odottaa vielä hetki omiamme, mutta se ei estä meitä juhlistamasta muiden ylppäripäivää!

Yhdessä teimme sotasuunnitelman juhlapäiväksi, mihin juhliin menemme ja missä järjestyksessä. Mukaan tulivat myös Satu ja Reetta.

Matkamme alkoi meiltä, me Tytöt laitoimme itsemme kuntoon ja lähdettiin Reetan autolla kohti KaLua. Siellä näimmekin tulevat ylioppilaat ja meinas heti tulla itku!

Hetken jännittelyn ja juttelun jälkeen olikin jo aika mennä katsomaan lakitusta.

Ei siinä sitten enää voinut niitä kyyneleitä pidättää kun meidän rakkaat astelivat sinne lavalle hakemaan ansaittua lakkiaan!

Vanessa

Saara

Linda

Katariina

Venla

Lakituksen jälkeen keräännyttiin vielä ulos napsimaan parit kuvat ja onniteltiin kaikkia ylioppilaita.

Kaiken poseeraamisen jälkeen oli aika lähteä kiertämään juhlia! Ja koska meillä oli niin monet kierrettävänä ajattelin vain laittaa kaikista kuvat samaan syssyyn. Note to self: Yksi lasi skumppaa per juhlat olisi riittänyt.

Kun vihdoinkin oltiin päästy viimeisiin juhliin oli aika käydä kotona vaihtamassa korkkarit tennareihin ja siirtyä juhlimaan monkeyhyn! Siellä törmättiin myös monin muihin tuttuihin.

Tämän jälkeen kaikki oli aika sumuista mutta taidettin hesen kautta löytää kuitenkin kotiin ylioppineiden kanssa. Eikä keneltäkään hävinnyt lakki!

Tulihan siinä sitten itsekkin mietittyä että olisipa siinä mukana mutta ei mulla mitään hätää ole, itse saan valmistua Nikken kanssa vuoden päästä. Kirjotuksetkin lähestyy kovaa vauhtia. Mutta ei siitä sen enempää, onnea kaikille ylioppilaille hirmusti!