APUA!
Ehkä mun tän astisen elämän isoin ja jännittävin asia edessä, jonka koen yksin! Tiedän myös sen, että tätä reissua aivan varmasti tulen muistelemaan keinutuolissa.
Tässä siis kirjottelee Kata. Vähän makustelen miltä paneeliin kirjotteleminen tuntuu, vaikka en seuraavan vuoden aikana varmaan kauheasti ehdikään kirjottelemaan.
Määränpääni on siis Australia! Paikka, josta olen aivan pienestä pitäen haaveillut ja yksi isoimmista unelmistani on aina ollut päästä sinne. Noh unelmasta on nyt tullut suunnitelma ja suunnitelma on aivan pian toteutumassa.
Lähtöpäiväni on 23.7 ja paikka, jossa ainakin 6 ensimmäistä kuukautta asun on Newcastle. Pääsin Au pairiksi aivan tajuttoman ihanaan perheeseen, jossa olen "nanny" kolmelle suloiselle pojalle. Heidät löysin aupairworld -sivustolta, aivan tajuttoman pitkän etsimisen jälkeen. Tajutonta. Tein profiilini siis jo 2014 marraskuun ja joulukuun vaihteessa. Olin moneen otteeseen heittämässä hanskoja naulaan, kun niin moneen kertaan mahdollinen perhe lopetti keskustelun tai löysi au pairin ennen minua, tai kun perheiden kanssa sopi skype-keskustelun eivätkä he koskaan ilmaantuneetkaan paikalle.
Tahtomattaan siinä alkoi haaveet karista ja "mitä teen väärin?" -ajatukset juurtuivat päähän. Luulin lukemani ja kuulemani perusteella perheen löytämisen olevan suhteellisen helppoa - itse vielä kun olen monen muun au pair kandidaatin tapaan lapsirakas ja avoin, helposti lähestyttävä persoona, (ainakin omasta mielestäni (panelistit komppaatteko?)). Eli kaikille, jotka ajattelevat lähtevänsä au pairiksi: varautukaa siihen, että oikean perheen löytämiseen saattaa mennä viikko tai puoli vuotta. Itselleni se oli melkoinen shokki, mutta täytyy kyllä sanoa, että odotus ja panostus palkittiin!
 |
| Lähde: http://www.rantapallo.fi/aktiivilomat/australian-itarannikon-parhaat-palat/ |
Olen viisumin ja lentoliput jo hankkinut, työlistassani on jäljellä suurimpina asioina vakuutusten, kansainvälisen ajokortin sekä matkalaukun ja rinkan hankinta, tuliaisia unohtamatta! (Pakkaamista odotan ehdottomasti vähiten - sitten joskus kun se on ajankohtaista - sillä en osaa pakata sopivan märää, viikonloppureissulla saattaa mukaan lähteä kolme täyttä kassillista tavaraa, joista vain murto-osaa oikeasti käytän, joten entä sitten vuoden reissulle?!).
Silloin, kun host-perheeni kertoi, että he haluavat minut au pairikseen tunteet tulivat pintaan ja itkin monta tuntia onnesta ja surusta ja shokista ja pelosta. Kaikesta. Tajusin, että nyt olen oikeasti lähdössä ja että kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen.
Kaikki varmaan tietää, miltä tuntuu, kun jännittää jotakin asiaa ihan tosissaan: itselläni on sellainen tunne päivittäin jo nyt, vaikka lähtöönkin on vielä aikaa.
Lisää diipadaapaa au pairjutuista kirjottelen jossakin välissä, kunhan vain kiireiltäni kerkeän!
- Kata
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti